Pennun kehitys ensimmäisen vuoden aikana: Mitä odottaa ja kuinka tukea pentua?
Tiesitkö, että pentu käy läpi ensimmäisen vuoden aikana kehitysvaiheet, jotka ihminen käy läpi ensimmäisen 15 vuoden aikana!
Pennun ensimmäinen vuosi on täynnä suuria muutoksia ja tärkeitä kehitysvaiheita. Tämä ajanjakso on ratkaisevan tärkeä koirasi tulevan elämän kannalta, joten on tärkeää ymmärtää, miten kehitys etenee ja miten voit parhaiten tukea pentuasi.
Alkuvaiheessa pentu elää kasvattajan luona, missä se oppii tärkeitä taitoja emoltaan ja pentuesisaruksiltaan. Myös kasvattajan rooli pennun ensimmäisten viikkojen aikana on merkittävä, sillä pentu oppii kohtaamaan ja suhtautumaan pikkuhiljaa asioihin, jotka kuuluvat normaaliin arkeen.
Kun pentu muuttaa uuteen kotiin, omistajan tehtävänä on jatkaa turvallisena huoltajana. On olennaista ymmärtää ja tunnistaa pennun eri kehitysvaiheita, ja tarjota nämä huomioiden sopivaa arjen sisältöä. Tavoitteena on, että pentu kokee ympäristönsä turvalliseksi ja sille luodaan olosuhteet, jossa se pääsee kasvamaan kukoistaen.
Kotiutumisen jälkeen on tutustumisen ja uuden oppimisen aika. Pennun uteliaisuus ja keskittymiskyky kasvaa päivä päivältä, ja toimimalla turvallisesti ja kehitystä tukien voit edesauttaa tasapainoista ja kokonaisvaltaista kehittymistä.
Puolen vuoden ikää lähestyessään pentu käy läpi murrosikää. Tämä on ajanjakso, jota usein kuvataan haastavaksi – samaan aikaan pentu saattaa itsenäistyä, mutta toisaalta olla hyvin herkkä ympäristön vaikutteille. Ymmärtämällä mitä kehityksessä tapahtuu, voit kuitenkin oppia suhtautumaan myös murrosikään tavalla, joka ei raasta hermoja ja toisaalta auttaa pentua kyseisessä kehitysvaiheessa.
Jos haluat oppia lisää pennun ensimmäisen vuoden kehitysvaiheista ja siitä mitä kannattaa milloinkin huomioida, liity mukaan webinaariimme ”Pennun kehitys ensimmäisen vuoden aikana”.
Eläintenkouluttaja ja koiran hyvinvoinnin ja käyttäytymisen asiantuntija Sofia Haapanen tarjoaa käytännön vinkkejä ja syvällistä tietoa jokaiselle pennun kehityksestä kiinnostuneelle.
Varmista paikkasi nyt ja anna pennulle paras mahdollinen alku elämään!
Webinaari on osa Hyvinvoiva pentu -webinaarisarjaa. Voit lukea lisää sarjasta tästä linkistä.